6.11.09

Räntäsateinen perjantai Porissa


Terveisiä Porista! Olen ollut koko päivän Länsi-Suomen Diakonia-ammattikorkeakoulussa ohjaamassa bibliodraamaa diakoniaopiskelijoille. Tämä on jo toinen bibliodraamaohjaukseni tällä viikolla samasta raamatuntekstistä. Maanantaina ohjauksessani olivat kolleegani, joita tapasin Helsingissä.

Bibliodraaman mielenkiintoisuus on siinä, että mikään ei toistu samanlaisena. Tänään lähestyimme tekstiä eri näkökulmasta kuin maanantaina. Niinpä myös esille nousseet ajatuksetkin olivat erilaisia.

Bibliodraaman näkökulmasta Raamattu on ehtymätön tarina-arkku, jonka penkominen yllättää aina iloisesti. Ohjaajana en ole vain antamassa. Kotiviemisiksi sain ryhmältäni nytkin paljon virkistäviä ajatuksia.



Aiheesta lisää: www.bibliodraama.fi

8 kommenttia:

  1. Bibliodraama kuulostaa mielenkiintoiselta!
    Olin muutaman vuoden hoitamassa tuttua ruustinnaa, ja hän kertoi usein kaffepaussilla raamatusta kaikenlaisia tarinoita.
    Voisin hyvinkin kuvitella löytyvän aiheita draamaan kuin draamaan:)

    VastaaPoista
  2. Voi kun kotoisa kuva! (Porista kotoisin.)

    VastaaPoista
  3. PS. Korjasin edellistä kommenttia...

    VastaaPoista
  4. Minun olsi tehnyt mieli kuvat hiukan muutakin Poria kuin vain rautatieaseman edessä seisovaa junaa. Mukavuudenhalu voitti, kun en halunnut enemmälti kulkea sateessa. Ehkä seuraavalla kerralla jotain muutakin tarttuu kuviin.

    VastaaPoista
  5. Minä käytän draamaa opetusmenetelmänä varsinkin historiassa ja uskonnossa.

    Olet muuten ollut ihan naapurissa :)

    Toivottavasti työhuoneessasi ei ole enää kylmä. Ei oikein lupaavalta näyttänyt tuo kuva... Muuten oli tosin viihtyisän näköistä!

    VastaaPoista
  6. Remonttimiesten lämpöpuhallin on tehnyt työhuoneestani melkein saunan. Lämmintä siis riittää.

    Draama on mainio työkalu opetuksessa. Minä vain jouduin kulkemaan pitkän tien ennen kuin löysin alkuun.

    Muuten. Voisin minä tulla Porin naapuriinkin, jos saisin kutsun. ;-)

    VastaaPoista
  7. Chiitos commenteista blogissani, Chimmo! Chiva cuulla että olet alcanut studiare italiano.

    Pori on muuten italiaa, monikko sanasta "poro" eli huokonen, ihohuokonen :D

    VastaaPoista
  8. Näin sanavarastoni karttuu. Kiitos Rita!

    VastaaPoista