8.12.09

Lauri, Olavi, Tapani ja Jaakko

Ohessa neljä kuvaa Janakkalan Pyhän Laurin kirkon patsaista. Tarkempia tietoja patsaiden esittämistä henkilöistä löytyy googlettamalla.

Lauri

Janakkalan Pyhän Laurin kirkko on saanut nimensä Laurentiukselta, joka teloitettiin vuonna 258. Laurentius oli Rooman kirkon diakoni. Hän sai tehtävän viedä kirkon koko omaisuus keisarille. Laurentius teki työtä käskettyä, jakoi kirkon rahat köyhille ja vei heidät keisarin eteen.

Näistä neljästä Laurentius on minun suosikkini. Kirkon omaisuus on ihmisissä ei rahassa.

Olavi

Pyhä Olavi tai toiselta nimeltä Olavi Haraldinpoika ehti niittää mainetta hurjana viikinkinä. Kristinuskon omaksuttuaan hänestä tuli hurja kristitty, joka 1015 syrjäytti Norjan silloisen hallitsijan Erik Haakoninpojan. Valtaan päästyään Olavi piti huolen, että koko Norja kääntyi kristinuskoon. Nyttemmin hänet muistetaan Norjan suojeluspyhimyksenä.

Tapani

Pyhä Tapani tunnetaan Uudessa testamentissa nimellä Stefanus. Hänen kohtalonsa oli tulla kristikunnan ensimmäiseksi marttyyriksi.

Kantelettaren runoissa Tapani tunnetaan nimellä Tahvanus. Siellä hän on tallirenki.


Jaakko

Jaakob Sebedeuksenpoika eli Jaakob vanhempi oli yksi Jeesuksen oppilaista.

Tämän patsaan sijainti Janakkalan Pyhän Laurin kirkossa on herättänyt välillä kiivastakin keskustelua. Rengossa on Pyhän Jaakon kirkko. Joidenkin mielestä patsas kuuluisi sinne.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti