Tiistai 1.6.2010 alkoi aurinkoisena. Päätin jatkaa edellisessä postauksessa keskeytynyttä matkaani. Viimeksi jäin tuon kuvassa näkyvän tien alkuun. Nyt pääsin viimein huipulle asti.
Voikukat voitelevat maiseman.
Mutta muitakin värejä löytyy. Orvokkien sininen meri oli jo peittynyt vihreän ja punaisen alle. Kuvassa tervakukkia.
Tämä kuva on hyvä esimerkki siitä, millainen on itseäni voimauttava kuva. Valoa, varjoa ja ennen kaikkea avaraa tilaa. Olen aloittelemassa voimauttavan valokuvauskurssini lopputyötä. Tällä hetkellä prosessoin omaa suhdettani lopputyöni aiheeseen, missä ajattelin tutkia valokuvan keinoin ihmisen suhdetta pyhään. Itselläni se voisi olla jotain kuvan kaltaista. Pyhä on jotain, mitä ei voi hallita, mutta sitä kohti kurottaudun. Ehkä se löytyy jostain tuolta taivaanrannan takaa.
Kyllä avara luonnon oma temppeli on pyhä. Kyllä pohjoisen metsät, joissa läkälämatolta nousevat suorat männyt voi kokea pyhiksi. Minua ahdistaa nämä etelän pusikkoiset metsät.
VastaaPoistaValtava määrä tervakukkia, lapsuuteni kukkia. Niitä on nykyään melkein vaikea löytää. Hyvältä tuntuu minustakin tuo voimauttava kuva. Ennen kaikkea avaruus. Mutta ei autius. Tarja
VastaaPoista